Kryptovaluutat ovat olleet kuuma puheenaihe jo useamman vuoden ajan. Trendi alkoi oikeastaan jo vuonna 2017 kun bitcoin nousi laajempaan julkisuuteen rikkoessaan omia ennätyksiään. Kolikon arvo nousi ja laski useampaan kertaan ylittäen aina edelliskerran huipun. Jossain vaiheessa trendi kääntyi, mutta siitä asti bitcoin on ollut trendikäs sijoituskohde. Kryptovaluutat sopivat moneen.

Ne eivät ole pelkästään sijoitusta varten, vaikka niiden avulla voikin treidata eli tehdä päiväkauppaa. Kryptot ovat myös maksutapa eri verkkokaupoissa ja jopa joissain kivijalkamyymälöissä. Ne ovat yleistyneet kaupankäynnin välineinä ja niitä on monien suomalaisten salkussa. Kryptovaluuttoja voi kuitenkin käyttää myös moniin muihin tarkoituksiin kuin ainoastaan sijoittamiseen. Niillä voi ostaa kiinteistöjä, pizzaa, palveluita tai vaikkapa pelata. Netin kolikkopelit kasinoilla ovat yksi kryptovaluuttojen käyttökohde, sillä yhä useampi kasino hyväksyy maksutavaksi bitcoinin, ethereumin tai esimerkiksi litecoinin.

Mutta mikä on kryptovaluuttojen tilanne vuonna 2023? Maailman taloustilanne on melko huono, joten kannattaako kryptovaluuttojen osto? Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa? Lue tämä artikkeli ja kuulet!

Mitä ovat kryptovaluutat?

Kryptovaluutat ovat virtuaalisia valuuttoja, joilla ei ole fyysistä muotoa kuten seteliä tai kolikkoa. Kryptovaluutoilla ei makseta maksupäätteellä vaan ne sijaitsevat nettilompakossa, pörssissä tai kylmälompakossa ja niiden kautta käydään kauppaa erityisellä alustalla. Kryptovaluutat toimivat lohkoketjuteknologian avulla.

Kryptot ovat usein sääntelemättömiä eli niiden arvoon vaikuttaa ainoastaan kysynnän ja tarjonnan suhde. Samalla tavalla, kuin vaikkapa osakkeilla. Niiden arvoon ei siis voi vaikuttaa esimerkiksi keskuspankin päätöksellä. Todellisuudessa kuitenkin kryptovaluutat seuraavat usein yleisen markkinatilanteen muutoksia ja niiden arvoon vaikuttaa ostokäyttäytyminen. Siihen puolestaan voi vaikuttaa vaikkapa jokin poliittinen päätös, joten täysin itsenäisiä valuutat eivät ole.

Kryptovaluuttoja ei ole sidottu minkään ”perinteisen” valuutan tai esimerkiksi kullan arvoon. Ne ovatkin perinteisesti valuuttoja, joiden arvo vaihtelee nopeasti ja näin ollen niitä käytetään paljon esimerkiksi sijoittamiseen. 

Ensimmäinen laajalle levinnyt kryptovaluutta oli bitcoin, jonka kehitti Satoshi niminen kehittäjä. Bitcoin on edelleen valuutoista suosituin vaikka sen rinnalle onkin noussut tuhansia muita vastaavia valuuttoja.

Kuinka lohkoketjuteknologia toimii?

Kuten edellisessä osiossa kerroimmekin, kryptovaluutat toimivat lohkoketjuteknologian avulla. Se on käytännössä tuhansista tietokoneista muodostuva verkko, jonka läpi yksittäiset maksu- tai ostotapahtumat käyvät. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa sen, että yhtäkään tapahtumaa ei voida jäljittää sen alkupisteeseen ja näin ollen järjestelmää ei voida väärinkäyttää.

Lohkoketjuteknologia on kehittynyt pitkälti bitcoinin kehityksen ansiosta, mutta kryptovaluutat eivät ole suinkaan ainoa sitä hyödyntävä taho. Itse asiassa tilanne on aivan päinvastainen, sillä esimerkiksi suuret kotimaiset pankit rakentavat omia lohkoketjujaan järjestelmän korkean turvallisuustason vuoksi. On huomattu, että lohkoketjuteknologia on keskitettyä palvelinta parempi tapa siirtää tietoa.

Kryptovaluutat ovatkin avanneet paljon ovia ja niiden kasvun myötä on jouduttu miettimään monia asioita uusiksi. Yksi näistä on lainsäädäntö. Lue siitä lisää seuraavasta osiosta!

Kryptovaluutat ja lainsäädäntö

Kryptovaluutoilla on sellainen maine, että niitä käyttävät ainoastaan rikolliset tai muut ihmiset joilla on jotain piilotettavaa. Tämä ei ole ihan täysin tuulesta temmattua, sillä bitcoineja on luovutettu poliisille rikoksentekovälineinä ja se on ollut käytössä muun muassa niin sanotussa dark webissä.

Kryptovaluuttojen ostaminen ja myyminen on kuitenkin täysin laillista. Voitot, joita myynnistä saa tulee kuitenkin muistaa ilmoittaa verottajalle oma-aloitteisesti. Suomessa ollaan muutettu kryptovaluuttojen verotukseen liittyviä asioita useampaan kertaan, eikä niitä kohdella esimerkiksi valuuttojen tai osakkeiden tavoin. Tutustu siis tuoreimpaan ohjeistukseen mikäli harkitset kryptojen käyttämistä esimerkiksi sijoittamiseen.

Ole kryptovaluutta-asioissa myös muuten tarkkana, sillä niihin liittyy paljon huijauksia ja esimerkiksi hakkerointia ja petoksia. Kukaan ei voi palauttaa valuuttaa sinulle, mikäli menetät ne esimerkiksi tietomurron tai oman huolimattomuutesi vuoksi. Kryptot itsessään ovat siis kuitenkin täysin laillisia ja muun muassa osa valtioista onkin jo julkaissut oman kryptovaluuttansa!

Mihin kryptovaluuttoja voi käyttää?

Kuten jo edellä kerroimme, suurin osa ihmisistä käyttää kryptovaluuttoja ennen kaikkea sijoittamiseen. Ne ovat hyvä lyhyen tähtäimen kohde, sillä niiden arvo vaihtelee paljon esimerkiksi jo yhden päivän aikana. Niiden avulla voikin tehdä päiväkauppaa eli treidata. Se on kuitenkin hyvin riskialtista ja stressaavaa eikä sovi kaikille.

Ylipäätään kryptot ovat riskialtis valuutta, sillä niiden arvo voi pudota hyvin nopeasti. Niitä ei siis kannata ostaa tilanteessa, jossa ne tulee voida muuttaa rahaksi jonain tiettynä ajankohtana. Kryptovaluuttoja tulee aina ostaa oman riskiarvion mukaan eikä ikinä enempää kuin mitä pystyy menettämään. 

Onkin hyvin todennäköistä, että tulevaisuudessa yhä useampia yksityis- tai yrityselämän rahansiirto toteutetaan kryptovaluuttojen avulla. Ne eivät ole ehkä täysin suojassa muun markkinan vaihteluilta niin kuin Satoshi saattoi toivoa, mutta yhtä kaikki ne ovat tulleet niin sanottujen fiat-valuuttojen rinnalle jäädäkseen.

Kannattaako kryptovaluuttoja ostaa vuonna 2023

Vuosi 2023 on alkanut talouden kannalta melko synkästi, sillä hinnat ovat korkeita, inflaation on korkea ja valoa ei tunnelin päässä juurikaan näy. Myös kryptovaluuttojen hinnat ovat laskeneet ja nyt esimerkiksi bitcoinin hinta on melko alhainen jos katsotaan kolmen menneen vuoden historiatietoja. Kun katsotaan pidemmälle aikavälille, on bitcoinin arvo yhä hyvällä tasolla ja tämä kertoo paljon sen laadusta. Edelliset kolme vuotta ovat olleet talouden kannalta huonoja.

Mikäli siis katsotaan lyhyttä aikaväliä, voidaan sanoa, että kryptovaluuttojen ostaminen kannattaa. Todennäköisesti jokin päivä arvo on korkeampi kuin tänään ja voit hyödyntää valuutat ja myydä ne pois. Valitse kuitenkin sellainen valuutta johon uskot, sillä suurin osa kryptovaluutoista epäonnistuu ja sijoittajien rahat katoavat sen siliän tien. Suosittelemmekin välttämään pieniä tai uusia kolikkoja ja keskittymään ennen kaikkea suurempiin kolikoihin.

Se, ovatko kryptovaluutat sinulle oikein valinta riippuu siitä, mihin tarkoitukseen ja mille aikavälille niiden ostoa suunnittelet. Tärkeitä säästöjä, kuten vaikkapa asunnon ostoon tarkoitettuja rahoja ei kannata kryptoihin laittaa, sillä ne eivät välttämättä ole nostettavissa silloin kun haluat. Kryptot toimivat kuitenkin osana hyvin hajautettua sijoitussalkkua siinä missä muutkin kohteet.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että lyhyen aikavälin sijoittamista varten ostaminen kannattaa yhä edelleen vuonna 2023. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kryptojen ostaminen olisi sinulle paras sijoituspäätös.

Kryptovaluutat – osto ja myynti

Mikäli olet päättänyt, että kryptojen osto sopii sinulle, on aika ryhtyä tuumasta toimeen. Kuinka kryptojen osto ja myynti sitten käy? Lue tästä kappaleesta!

Ostaminen alkaa sillä, että sinulla tulee olla lompakko jossain pörssissä, jossa kauppaa valuutoista käydään. Avaa siis lompakko ja siirrä sinne euroja. Niiden avulla voit ostaa valitsemaasi kryptovaluuttaa sitten kun koet että ajoitus on oikea. Sinun tehtäväksesi jääkin seurata arvon muutoksia ja ostaa oikealla hetkellä.

Kun olet ostanut kryptoja voit säilyttää ne pörssissä tai siirtää esimerkiksi niitä varten luodulle kovalevylle tai niin sanottuun paperilompakkoon. Näiden turvallisuustaso vaihtelee, joten valitse sellainen ratkaisu, joka sopii sinulle. Halutessasi voit myydä kryptot jälleen eteenpäin. Siinä tapauksessa huomioi kaupan kulut ja ilmoita saamasi voitto verottajalle. Näin et joudu ongelmiin myöhemminkään kotimaisen verottajan kanssa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *