On kulunut 13 vuotta siitä, kun ensimmäiset kryptovaluutat louhittiin esiin matemaattisten kaavojen avulla. Tässä ajassa ne ovat onnistuneet ankkuroimaan itsensä osaksi maailmantaloutta.

Vuosien aikana niiden määrä on paisunut eksponentiaalisesti. Nykyään erilaisia kryptovaluuttajärjestelmiä on jo tuhansia, ja määrä kasvaa jatkuvasti. 

Ne eivät uhkaa fiat-järjestelmän asemaa, mutta tulevaisuudessa kryptovaluutta tulee mahdollisesti olemaan tärkeämmässä roolissa sen rinnalla. Etenkin tällä hetkellä suuresti esillä olevan NFT-järjestelmän myötä niiden aseman odotetaan vahvistuvan. 

Krypto on ottanut paikkansa myös nettikasinoilla. Lue tästä, mitkä kryptovaluutat käyvät yleisimmin ja mitä ottaa huomioon niillä pelatessa.

Yleisimmät kryptovaluutat nettikasinoilla

Yleisimmin nettikasinoilla käyvät maksuvälineenä sellaiset kryptovaluutat, jotka ovat laajasti käytössä muutenkin. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Bitcoin – Tämä on ensimmäinen ja edelleen kirkkaasti suosituin kryptovaluutta. Bitcoinia on voitu käyttää vuodesta 2021 myös Visa-kortin kautta tietyillä markkina-alueilla.
  • Ethereum – Lohkoketjualustaksi luotu Ethereum on monipuolinen järjestelmä, jolla pystytään virtuaalivaluuttamaksujen lisäksi esim. kehittämään älysopimuksia ja luomaan omia kryptovaluuttoja. Ethereum siirtyi hiljattain uuteen huomattavasti energiaystävällisempään validointimalliin.
  • Litecoin – Tämä krypto perustuu ohjelmakoodiltaan Bitcoiniin ja onkin hyvin samankaltainen. Googlen entisen insinöörin Charlien Leen perustama järjestelmä on toiminut jo vuodesta 2011 ja sillä on vankka käyttäjäkunta.

Etenkin kryptovaluuttoihin profiloituneilla nettikasinoilla saatavilla olevien virtuaalivaluuttojen määrä voi olla hyvinkin kattava. Yllä olevien lisäksi voit törmätä nettikasinoilla esimerkiksi Rippleen, Dogecoiniin sekä Bitcoin Cashiin. 

Uudet kryptovaluutat

Uusia kryptovaluuttoja kehitetään jatkuvasti, ja niiden määrä paisuu paisumistaan. Vain pieni osa kaikista kehitetyistä järjestelmistä pystyy lunastamaan paikkansa suosituimpien joukossa.

Uudet kryptovaluutat pitävätkin sisällään niin riskejä kuin mahdollisuuksia. Yleensä alkuvaiheessa valuuttoja voi hankkia edulliseen hintaan. Jos sitten hankkimasi krypto onnistuu raketoimaan, voi tuotto olla hurjaa. 

Toisaalta etenkin alkuvaiheessa krypto kurssit voivat heilahdella rajusti. Toisinaan käy niin, että valuutta menettää arvonsa lähes kokonaan. Riski sijoitettujen rahojen häviämiseen on siis aina tiedostettava.

Kasinot eivät ota herkästi aivan uusimpia kryptovaluuttoja valikoimiinsa niiden suuren volatiliteetin vuoksi.

Miten virtuaalivaluutta nettikasinoilla toimii

Pelaaminen virtuaalivaluutalla on helppoa. Ensimmäisenä tietysti tulee hankkia haluttua valuuttaa. Jos tarkoituksena on käyttää kryptoja pelaamiseen, kannattaa valita jokin melko yleinen virtuaalivaluutta.

Kryptojen hankkimiseen on olemassa lukuisia alustoja: tee vertailua, niin löydät parhaat hinnat ja ehdot. Alustan kautta saat avattua virtuaalisen lompakon, johon hankkimasi kryptovaluutat talletetaan.

Tämän jälkeen voit siirtyä valitsemaan kryptokasinoa. Niiden palveluissa, peleissä, bonuksissa ja muussa on eroja, joten myös tässä kohtaa vertailu on järkevää.

Kun sopiva kryptokasino on löytynyt, toimi näin:

  1. Rekisteröi itsellesi käyttäjätili (pelaaminen ilman tietoja ei ole mahdollista kryptojen anonyymistä luonteesta huolimatta)
  1. Siirry maksusivulle ja valitse kryptovaluutta, jolla haluat tallettaa, niin saat näkyviin kasinon lompakon osoitteen.
  1. Syötä tämä osoite omaan kryptolompakkoosi, anna siirrettävä summa ja vahvista siirto.
  1. Rahat siirtyvät parissa sekunnissa käyttäjätilillesi.

Huomaa, että siirretyt kryptovaluutat voivat näkyä käyttäjätilillä joko vastaavassa valuutassa tai euroissa. Tämä vaihtelee pelisivustojen välillä – se kannattaa siis halutessa tarkistaa etukäteen.

Mitä muuta ottaa huomioon

Kun pelaat kryptovaluutalla, pidä mielessä, että krypto kurssit voivat vaihdella suuntaan tai toiseen. Älä koskaan pelaa sellaisilla summilla, joita sinulla ei olisi varaa hävitä.

Huomaa myös, että kryptosiirtoja tehtäessä on noudatettava erityisen suurta tarkkuutta osoitteiden kirjaamisessa. Väärään lompakkoon lähetettyjä rahoja voi olla haastavaa saada takaisin.

Valtaosa kryptoja hyväksyvistä kasinoista on rekisteröity ETA:n ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa, että rahapelivoitoista on maksettava veroja. Jos haluat pelata mieluummin huolehtimatta veroista, käytännössä kaikki Trustly pikakasinot ovat ETA-alueelle rekisteröityjä eli verovapaita.

Kryptovaluutta on varteenotettava vaihtoehto pelaamiseen

Kryptovaluuttojen käyttö on lisääntynyt nettikasinoilla samaa tahtia, kun ne ovat tukevoittaneet asemaansa markkinoilla. Jos nämä jatkavat rinnakkaista kulkuaan, kryptopelaamisen voidaan odottaa kasvavan jatkossakin.

Kryptovaluutat ovat hyvä vaihtoehto pelaamiseen: ne ovat pankkijärjestelmästä riippumattomia, nopeita ja sallivat yksityisyyden tiettyyn pisteeseen saakka.

Ota krypto uutiset seurantaan, niin pysyt perillä, mitä alalla tapahtuu. Näin voit tehdä perustellumpia päätöksiä siitä, mitä kryptoja hankkia pelaamista varten.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *