Freelancereille ja SME:lle suunnattu onlinemaksuratkaisu Qonto on ilmoittanut aikovansa hankkia saksalaisen finanssiteknologian yrityksen Pentan. Diilin uskotaan valmistuvan seuraavien muutaman viikon aikana. 

Qonton tavoitteena on yhdistää sen laajempi pankkijärjestelmä Pentan tuntemukseen saksalaisista markkinoista. Kummatkin yritykset haluavat tuotteidensa tarjoavan enemmän arvoa asiakkaille ja laajentaa markkina-aluettaan.

Penta on nousussa olevan neopankki freelancereille, omistajille ja SME:lle. Qonton mukaan hankinta on seuraava looginen askel kohti yrityksen tavoitetta luoda digitaalisia pankkiratkaisuja Euroopassa. Kummatkin yritykset perustettiin vuonna 2017 ja ne ovat kasvaneet vaikuttavan kokoisiksi yrityksiksi. Vuonna 2021 Qonton YoY-asiakaskasvu oli 170%.

Qonton toimitusjohtaja Alexandre Prot on kommentoinut asiaa:

”Kun perustimme Steve Anavin kanssa Qonton vuonna 2016 meillä oli suuri tavoite yksinkertaistaa arkisia pankkiprosesseja SME:lle ja freelancereille Euroopassa. Nyt olemme osa neljää Euroopan markkina-aluetta ja, vaikka olenkin todella ylpeä saavutuksestamme, haluamme laajentaa entisestään. Seuraava luonnollinen askel oli yhdistää voimamme Pentan kanssa. Toivotamme Pentan tiimin tervetulleiksi liittymään joukkoomme. Yhdessä voimme olla finanssialan ratkaisu miljoonalle eurooppalaiselle SME:lle ja freelancerille vuotaan 2025 mennessä!”

Pentan toimitusjohtaja Markus Pertlwieser puolestaan sanoi:

”Lukas Zörner ja hänen kumppaninsa ovat luoneet todellisen finanssiteknologian menestystarinan. Kasvavan asiakaskunnan ja nousevien tulojen yhdistelmällä me olemme saaneet entistä enemmän substanssia kuluneiden 18 kuukauden aikana. Olemme innoissamme, että voimme nyt tarttua tilaisuuteen aktiivisesti muuttaa digitaalista pankkialaa yritysasiakkaille Euroopassa yhdessä Qonton kanssa.”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *