Koiralle sopivan ja mukavan sängyn etsintä voi aluksi olla hieman vaikeaa, sillä tarjolla on monenlaisia sänkyjä eri koissa ja malleissa. 

Miten näistä sitten tietää, mikä sänky olisi omalle koiralle hyvä? Ei hätää, sitä varten olemme tehneet tämän kirjoituksen, jotta tietäisit mitä koiran sängyissä kannattaa ottaa huomioon. Lisäksi olemme loppuun lisänneet vielä muutamat suositukset hyvistä sängyistä.​

Miksi hankkia koiralle oma sänky?

Aika moni koiranomistaja ottaa koiran sänkyynsä nukkumaan varsinkin kun se on vielä pieni pentu, ja sen kasvettua on sitä enään vaikea sieltä sängystä häätää.

Kuitenkin on monia hyviä syitä, miksi voisi olla hyvä hankkia koiralle oma sänky siihen lattialle viereen, ja jättää oma peti itselle ja mahdolliselle kumppanille.​

1# Koira häiritsee nukkumista​

Mitä isompi koira on suhteessa sängyn kokoon, sitä todennäköisemmin sen sängyssä olo häiritsee myös omistajan unta.

Koirat eivät yleensä ole paikallaan yöaikaankaan kovin pitkiä aikoja, vaan vaihtelevat asentoa ja paikkaa. Ja koska koirat eivät aina ota kovin hyvin huomioon muita nukkujia siirtyessään paikasta toiseen, voi tämä liikehdintä herättää kesken unien tai heikentää unenlaatua.

Tutkimukset ovatkin todistaneet, että keskimäärin ihmiset jotka nukkuvat koiran kanssa samassa sängyssä nukkuvat heikommin ja ovat väsyneempiä.​

2# Koira voi levittää kirppuja sänkyyn​

Koirilla on suurempi riski saada kirppuja varsinkin kesäisin kuin ihmisillä. Jos koiralle näitä on, siirtyvät ne helposti sen mukana sänkyyn, jossa ainakin osa hyppää koirasta pois ja voi vaeltaa sänkyä pitkin ihmiseen.

Kun koira nukkuu omalla sängyllä, pienenee riski kirppujen puremista huomattavasti.​

3# Koira likaa helposti sängyn

Varsinkin näin syysaikana koiran mukana tulee ulkoa helposti tassuissa ja karvoissa paljon likaa ja mutaa, jotka tulevat sen mukana helposti sänkyyn.

Mahdollista on tietenkin myös pestä todella usein lakanat ja koira, mutta toinen helpompi vaihtoehto on antaa koiralle oma peti, jossa sen kuraiset tassut eivät ole niin suuri ongelma.

4# Sänky voi toimia koiran turvapaikkana

Vaikka koirat pitävät ihmisten kanssa olemisesta, on niilläkin hyvä olla jokin paikka jonne ne voivat mennä rauhoittumaan jos tarve. Tämä pätee erityisesti pienten lasten kanssa ollessa.

Opettamalla lapset ja muut aikuiset pysymään poissa koiran pedistä, voi siitä tehdä rauhoittumispaikan, jossa koira saa halutessaan olla rauhassa jos sillä sellainen kaipuu on.

5# Sänky voi myös helpottaa allergioita

Pitämällä hieman enemmän etäisyyttä koiraan pitkän yön aikana, voi se hellittää allergioita ihmisillä jotka ovat näille herkkiä.

Tämä ei päde vain koira-allergiaan, vaan myös moniin muihin allergioihin alkaen siitepölystä jota voi koiran turkilla olla aina muihin likoihin ja jopa pölyyn.​

Kuinka valita sopiva koiran peti

Kun alat olla selvillä syistä, miksi koiran sänky voisi olla hyvä ostos, on aika tutkia miten varmistaa että tulee ostettua sopiva sänky oman koiran tarpeisiin.

Ensiksi kannattaa selvittää koiran mitat, joista tärkeimmät sänkyä hankittaessa ovat niiden paino sekä pituus pitkälle venyttäytyneenä.​

PItuudesta haluat selvittää paljonko koiran pituus on kun se makaa kyljellään rentona tai jalat suorana jos se tykkää nukkua niin.

Paino taas tarvitaan vaan sinne päin, ja yleensä mitta on tärkempiä kuin paino. Kuitenkin jos koirasi on painavampi kuin useimmat sen kokoiset koiralajit, voi olla järkevää hankkia hieman suurempi peti varmuuden varalta.​

Hyvä on myös olla tietoinen hieman siitä, missä asennoissa koirasi tykkää eniten nukkua. Se nimittäin vaikuttaa hieman siihen, millainen sänky sille sopisi.​

Koiran sängyjen mallit ja tyypit

Koiran sänkyjä voidaan sanoa olevan 4 eri pääluokassa.

Tavalliset koiran pedit ovat kuin suurehkoja neliskulmaisia tyynyjä, joissa ei ole reunoja. Nämä ovat helppoja pestä, sekä yleensä sieltä halvimmasta päästä mitä tulle koirien peteihin. Parhaimmillaan nämä ovat yleensä koirille, jotka tykkäävät nukkua kyljellään ja pitkältään.​

Reunalliset pedit ovat kuin edelliset, mutta niissä on reunat sivuilla. Nämä ovat yleensä mukavempia koirille jotka tykkäävät nukkua kääriytyneenä tai jotka hakevat suojaisia paikkoja kotona muuten nukkuessaan.​ Kuitenkin pitkittäin nukkuminen voi näissä olla hankalampaa, ellei peti sitten ole paljon isompi kuin koira.

Ortopediset koiran sängyt on suunniteltu erityisesti ikääntyneiden koirien tarpeisiin. Ne mukautuvat paremmin koirien mukaan, ja voivat auttaa kolotuksien ja kipujen kanssa.  

Pesä- tai talopedit​ ovat taas luolamaisia ja koiran jokapuolelta ympäröiviä sänkyjä, joissa koira saa todellakin olla helposti omassa rauhassa. Nämä sopivat koirille, jotka tykkäävät nukkua suojaisissa paikoissa, kuten sängyn alla tai muissa ahtaissa koloissa. Osa näistä mahtuu myös koirahäkkien sisällä, joka tekee niistä käteviä matkustamista varten.

Esimerkki reunallisesta koiran pedistä

Sopivan koirapedin valinta

Sopivan koirapedin valinta sujuu jotakuinkin näitä vaiheita seuraten:

  • Mittaa ensiksi koiran mitoista ainakin pituus makuuasennossa ja paino.
  • Tarkkaile ja huomioi missä asennoissa koirasi tykkää eniten nukkua. Osa rakastaa kyljellään pitkiltään makaamista, kun taas toiset mieluusti kääriytyvät melkein rullalle.
  • Tavalliset, neliskulmaiset pedit sopivat koirille jotka tykkäävät nukkua pitkiltään ja ihmisten lähellä näköyhteydessä.
  • Reunalliset pedit taas heille, jotka tykkäävät kääriytyä kuin pesän pohjalle, mutta kuitenkin olla mukana menossa ja talon elämässä.
  • Täysin suojaavat talopedit ovat taas omiaan koiran häkkien sisälle, tai koirille jotka tykkäävät nukkua omassa rauhassa ja suojaisissa paikoissa.​
  • Ortopediset pedit taas iäkkäämmille koirille tai kivuista kärsiville koirille. Niitä voi kuitenkin käyttää myös terveet koirat ja ne voivat olla mukavammat myös heille.
  • Jos hankit ortopedistä petiä tai muutakin petiä, kannatta varmistaa että se on tarpeeksi paksu ja mieluiten vahvasti tehty. Muuten se voi painua kasaan koiran maatessa sen päällä päivästä toiseen.
  • Irroitettava päällinen ja kangas tekee pedin pesemistä huomattavasti helpompaa.

Suosituksemme

Suosituksiamme koirien sängyistä tällä hetkellä voimme tarjota ainakin seuraavat tuotteet.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *