Reipas lenkkeily tekee hyvää niin omistajalla kuin koiralle, mutta väärillä varuistella voi varsinkin kovemmasta lenkkeilystä tulle niin vaikeaa ja hankalaa, että se jää helposti tekemässä.

Mahdollista on tietenkin lenkkeillä kovemmin ilman koiraa, ja sitten viedä koira erikseen asioille. Mutta​ kannattaako näin kuitenkaan tehdä, kun sopivalla juoksuvyöllä voi koiran kanssa juoksemisesta tehdä paljon helpompaa ja mukavampaa.

Juoksuvyöt lenkkeilyä varten ovat melko tuore uutuus, joka on kuitenkin saanut nopeasti suosiota liikkuvien koiran omistajien keskuudessa. Ja vaikka näitä yleensä käytetäänkin juoksemiseen ja kovempaan lenkkeilyyn, tekevät ne myös ihan tavallisesta liikkumisesta koiran kanssa mukavampaa.

Mitä ovat juoksuvyöt?​

Koirien juoksuvyöt ovat siis taluttajan lantion ympärille kietoutuvia vöitä, joihin koiran talutinhiha voidaan kiinnittää. Näin ei siis tarvitse ulkoilutuksen aikana pitää enään erikseen kädessä mitään talutinta tai vastaavaa.

​Vaikka talutin ei paina kovin paljoa, alkaa se helposti tuntua käsissä pidemmillä lenkeillä varsinkin juostessa, kun kädet liikkuvat edes takaisin. Tällöin talutin on kuin pieni paino käsien liikkeessä, joka voi helposti alkaa rasittaa ja viedä parasta puhtia pois.

Lisäksi juoksuvyön saa asettumaan siten, että taluttimen nauha ei niin helposti sotkeudu omistajan ja koiran ympärille, joka osaltaan myös parantaa juoksulenkkeilyn mukavuutta.

Yleensä tälläisen vyön käyttö vaatii hetken totuttelua ja koulutusta, mutta kun se on tehnyt, on hyvin vaikea enään palata takaisin vanhaan taluttimen. Niin paljon mukavempia nämä vyöt yleensä ovat.​

Sopivan vyön valinta

Koiran juoksuvyöt eivät ole kovin kalliita. Kuitenkin niitä ei huvita ostaa ihan turhaan, huomatakseen sitten että tämä malli ei ollutkaan niin sopiva itselle. 

Senpä takia juoksuvyötä hankittaessa kannattaa olla tarkkana erityisesti seuraavien seikkojen suhteen.​

1# Valitse sopivan mittainen nauha

Vöissä on itsessään mukana jonkinmittainen naru tai talutushihna lähes aina. Näiden mitat voivat kuitenkin vaihdella, ja sopivan mittaisen narun valinta on ehkäpä se tärkein tekijä tälläisiä vöitä ostettaessa istuvuuden lisäksi.

Jos hihna on liian lyhyt, pakottaa se koiran lähelle jalkojasi, ja vähentää marginaalia koiran liikkumiseen erillään sinusta.

Vaikka joskus lyhyt hihna on optimaalinen, esimerkiksi liikuttaessa lähellä liikennettä, tekee liian lyhyt naru vyön käytöstä todella epämiellyttävää.

Jos taas naru on liian pitkä, kasvaa riski että se menee solmuun nopeasti. Lisäksi ylimääräinen pätkä hihnaa raahaa maata vasten lenkin aikana, joka lyhentää sen kestävyyttä.

Keskimäärin mitä suurempi koko ero omistajan ja koiran välillä on, sitä pidempi naru myös tarvitaan.

2# Vyö​n pitää olla kestävä

Ehdottoman tärkeää on myös se, että sen vyön naru myös kestää menoa ja meininkiä.

Lisäksi mitä isompi ja voimakkaampi koira narun päästä löytyy, sitä vahvempi pitää narun myös olla. Tämän takia monissa vöissä on myös painoraja koiralle, joka kertoo osaltaan kuinka kestävästä taluttimisesta on kyse.​

Tämän takia suosittelenkin hankkimaan laadukkaan vyön, jotta ei tarvitse pelätä narun kestävyyden puolesta. Pahimmilaan naru voi katketa, ja jos tämä tapahtuu pahassa paikassa voi seuraukset olla todella pahat.​

3# Vyö​n narun olisi hyvä olla näkyvät

Tätä kirjoittaessa on lokakuun puoliväli, jolloin illat alkavat olla jo todella pimeitä.

Jos tarkoituksena on yhtään liikkua pimeän aikaan vyön kanssa, tai vaikka sillä liikkuisi hieman valoisammassakin, on hyvä valinta vyö jonka naru näkyy.

Pimeällä tämä tarkoittaa erityisesti heijastavaa narua ja kirkkaita värejä. Valoisammalla hihnaa jonka mm. pyöräilijät näkevät.

Huonosti näkyvät narut ja vyöt kannattaaki suosiolla jättää kauppaan.

Musta väri voi olla valoisalla ihan toimiva, mutta pimeällä erittäin huono.​

4# Tarvitsetko taskuja vai et?

Juoksuvöissä alkaa yleensä löytyä taskuja vasta kun siirrytään hieman kalliimpiin malleihin. Tämän takia onkin hyvä pohtia vyötä ostettaessa, tarviiko näitä taskuja vai ei.

Jos tarkoituksena on tehdä pitkiä lenkkejä tai vaikka vaeltaa metsässä, on juomapullon pidike ja pari taskua yleensä sen arvoisia.

Jos taas lenkit ovat lyhyitä, ei näitä taskuja ehkä tarvitse.

Edullisimmillaan juoksuvyö voi olla vain pieni vyö + talutinnauha. Kalleimmillaan taas niissä voi olla todella montakin taskua sekä juomapullon pidike.​

Suosituksemme koiran juoksuvyöksi nyt 2022 – 2023

Helpottaaksemme etsintääsi ajattelimme lisätä tähän loppuun muutaman suosituksen hyvistä juoksuvöistä koiran kanssa lenkkeilyyn näin loppuvuodesta 2022 – 2023.

Valitsimme hieman eri tarkoituksiin suunniteltulja vöitä, joista uskomme löytyvän lähes jokaiseen tarkoitukseen sopivan.​

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *