Yhä useampi koiranomistaja on alkanut siirtä koiran pannosista enemmän kohti koiran valjaita, ja moni ostaakin nykyään valjaat edellisen kaulapannan tilalle.

Kaulapannalla on omat käyttötarkoituksensa, ja joskus se on parempi vaihtoehto kuin valjaat. Esimerkiksi kotona oleskelussa tai pihalla ollessa panta on helppo ja kätevä väline pitää esimerkiksi omistajan yhteystiedot kätevästi koiran mukana mahdollisen karkaamisen varalta.

Mitä tulee kuitenkin lenkkeilyyn ja taluttimessa kulkemiseen, ovat valjaat lähes aina parempi ja mukavampi vaihtoehto, niin koiran kuin taluttajankin näkökulmasta.

Miksi hankkia koiralle valjaat?​

Koiran valjaiden suurin idea on se, että se jakaa paineen laajemmalla ja kestävämmälläe alueella kuin perinteiset pannat. 

Jos koira vetää hihnaa vasten pannan kanssa, kasvaa paine sen kaulan ja hengitysteiden ympärillä, eli melkein siellä kaikkein huonoimmassa kohdassa. Ja koska pannat ovat mitoiltaan melko pieniä, osuu tämä paine vielä aika pieneen kohtaan, tehden siitä voimakkamman.

Talutin puetaan koiran ylle siten, että se kiertää koiran rinnan ja jalkojen alta. Tällöin mahdollinen paine osuu koiran rinnan seutuville. Ja koska pinta-ala on valjaissa suurempi, jakautuu tämä paine myös laajemmalle alueelle.

Erityisin suuri merkitys tällä on koirille, jotka tuppaavat syöksyä hajujen ja asioiden perässä. Tällöin valjaat voivat suojata koiraa ikäviltä vahingoilta, joita äkillinen kiskaisu kaulaa vasten voi aiheuttaa.

Ja omistajan kannalta koiran valjaat ovat mukavammat siinä suhteessa, että niiden avulla talutin kiinnittyy lähes aina koiran selässä olevaan kiinnityskohtaan. Tämän takia riski sen suhteen että naru menisi koiran jalkoihin ja sekaisin siellä on pienempi (joskin edelleen mahdollinen).

Ja tietyissa lajeissa kuten koiran agilityssä ovat valjaat lähes välttämättömät, jotta koira ei vahingossakaan jäisi jumiin pannastaan missään kohdassa.​

Tarjolla olevat koira valjaat

Koiran valjaita on tarjolla useissa eri malleissa, jotka voidaan jakaa niiden käyttötarkoituksen mukaan jotakuinkin seuraaviin pääluokkiin.

Tavalliset koiran valjaat​

Tavanomaiset koiran valjaat sopivat kaikenlaiseen käyttöön melko hyvin, mutta erityisesti niitä käytetään yleensä kun valjaat hankitaan lenkkeilyyn ja urheiluun.

Suurin osa valjaista on tälläisiä perinteisiä, ja nämä ovat yleensä niitä malleja joita etsit, jos et erikseen tarvitse jotakin seuraavista erityismalleista.

Vetovaljaat​

Vetovaljaita voi käyttää kun haluaa koiran vetävän perässää jotakin, yleensä pulkkaa tai vastaavaa kuormaa. Nämä ovat käytössä erityisesti koirahiihdossa ja koiravaljakoiden kanssa.

Erona näissä on paksumpi ja kestävämpi rakenne, sekä malli jossa vedetyn esineen paine kohdistuu koirassa paremmin ja vähemmän kiristäen.

Vedonestovaljaat​

Vedonestovaljaat ovat eräänlainen koiran koulutusväline, jonka avulla on tarkoitus saada opetettua koira lopettamaan hihnassa vetämisen.

Nämä on tarkoitettu hetkelliseen koulutukseen, eikä ne sovellu jatkuvaan käyttöön. Niiden rakenne aiheuttaa koiralle hienoisen epämukavuuden tunteen sen vetäessä, kuitenkin vaarantamatta sen terveyttä.​

Varmista sopivuus valjaita ostettaessa

Koiran valjaita ostettaessa on erittäin tärkeä varmistaa niiden sopiva istuvuus. Jos ne ovat liian löysät, alkavat ne helposti hangata koiran ihoa vasten ja täten aiheuttaa tulehtumia ja kulumia. Jos ne taas ovat liian kireät, on niitä vaikea saada päälle, vaikeuttavat ne kulkemista ja aiheuttavat epämukavuutta. Ja taas aivan vääränkokoiset valjaat voivat mahdollistaa jopa koiran karkaamisen niiden aukoista.

Sopiva koko on sellainen, jossa valjaat ovat koiran päällä napakasti. Ne eivät saa kuitenkaan puristaa liikaa, jonka voi tarkistaa laittamalla sormen tai kaksi valjaiden ja koiran väliin. Jos sormet eivät mahdu, voi valjaat olla liian kireät. Jos taas koko käsi mahtuu, on ne todennäköisesti liian löysät.

Onneksi varsinkin paremmissa valjaissa on usein hieman säätövaraa, jolloin ostaminen on paljon helpompaa. Yleensä mitat on mitoitettu painon mukaan, ja vastaavat hyvin koiran rinnan mittoja ja muotoa. Säätövara on kuitenkin rajattu, joten mittojen pitäisi olla melko lähellä jotta säätövaran avulla saa ne kohdilleen.

Joskus kuitenkin voi olla tarpeen valita hieman pienempi tai suurempi malli, jos koiran rinnan koko suhteessa painoon on hyvin poikkeava. Tämä on kuitenkin aika harvinaista.​

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *